28. OULUN MUSIIKKIVIDEOFESTIVAALIT
26.8.—29.8.2021
OMVF
28. OULUN MUSIIKKIVIDEOFESTIVAALIT
Retrospektiivi: Wille Hyvönen
Lauantai 28.8. klo 13:00 | Valvesali | 5 € | K16 | 90 min

Wille Hyvösen retrospektiivi on valitettavasti peruttu sairastapauksen vuoksi. Korvaajana nähdään All We Need Is Feet (And Rollerskates) -lyhytelokuvanäytös.

Tänä vuonna retrospektiivinäytöksessä nähdään “eläköityneen” ohjaajan Wille Hyvösen retrospektiivi.

Taiteilija-elokuvaohjaaja-räppäri Wille Hyvönen aka Ville Valoton (s. 1987) valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuvataiteen laitokselta, elokuvaohjauksen suuntautumisvaihtoehdosta.

Hän on työskennellyt elokuvien, musiikkivideoiden ja videotaiteen parissa kahdenkymmenen vuoden ajan. Hyvösen elokuva Kummisetäni thaimorsian, Onnelliset sekä Tuntematon ovat olleet elokuvateatteri-, televisio- ja festivaalilevityksessä ympäri Eurooppaa (mm. Arte, DR ja IDFA). Musiikkivideoiden saralla Hyvönen on tehnyt kattavan uran ohjaamalla videoita artisteille kuten Cheek, Fintelligens, Jonna ja Serot.

Viime aikoina Hyvönen on tehnyt räp-musiikkia artistinimellä Ville Valoton ja näytöksessä päästäänkin kurkistamaan ohjaajan musiikkivideouraan myös kameran toisella puolella.

Wille Hyvönen on paikalla näytöksessä

Kotimainen kilpailu