OMVF

Kukaan ei katso sinua silmiin

Jesse Jalonen, FIN, 2022

Ympärillämme elää joukko ihmisiä, jotka ovat kaikin tavoin kuin me muutkin, mutta heillä on yksi erottava ominaisuus: he näkyvät ja kuuluvat muille ihmisille ainoastaan kameran välityksellä. Tuomas on yksinhuoltaja, jonka tytär on ainoa ihminen, joka näkee hänet ilman kameraa. Ninni taas on orastavassa internet-suhteessa ja tapaa ihastuksensa ensi kerran kasvotusten, mutta silloinkin linssin välityksellä. Elokuva paljastaa katsojalle maailmamme, jossa proosallinen ja runollinen, tosiasiallinen ja kuvitteellinen, elävät rinnakkain.

Kukaan ei katso sinua silmiin pääsi ainoana suomalaisena pitkänä elokuvana Rotterdamin elokuvajuhlille. Ohjaaja Jesse Jalonen kuvasi elokuvan vuoden 2010 Nokian C5-kännykällä, jonka hän oli ostanut yli kymmenen vuotta sitten. Kännykkäkuvien rosoinen laatu jäi ohjaajan mieleen ja Jalonen päätti kuvata elokuvan vanhalla nokialaisella sen kaitafilmikuvaa muistuttavan jäljen ja kätevän koon vuoksi; kännykkä kulki helposti taskussa kaikkialle, ja materiaalia pystyi koostamaan hiljalleen neljän vuoden ajan. Dokumenttielokuvaa ja fiktiota yhdistelevä elokuva on herkkä tarina ihmisen perustavanlaatuisesta yksinäisyydestä, kaipuusta yhteyteen ja nähdyksi tulemiseen.

TEASER