OMVF

Oulun Musiikkivideo­festivaalit alkavat tänään!

24.08.2022

Musiikkivideon ja audiovisuaalisen kulttuurin juhla Oulun Musiikkivideofestivaalit valtaa Oulun jo 29. kertaa. Tänään käynnistyvän ja sunnuntai-iltaan saakka kestävän festivaalin teemana on Hoiva. Vuoden 2022 ohjelmisto koostuu tuttuun tapaan musiikkivideonäytöksistä ja -katselmuksista, elokuvista, taidenäyttelyistä sekä muusta oheisohjelmasta, kuten jatkoklubeista ja puistotapahtumasta. Lähes jokainen näytös sisältää vieraita kuraattoreista ohjaajiin. Ohjelmisto löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta www.omvf.net.

Festivaalin avajaisnäytöksenä nähdään festivaalin taiteellisen johtajan Anna-Mari Nousiaisen ja Roos Hekkensin kuratoima ja juontama lyhytelokuvanäytös Maailmojen välissä. Näytöksessä liikutaan maailmojen ja kulttuurien välissä ja nähdään kipeitä äitisuhteita, kultaiseksi muuttunut nuori nainen, mystinen kesäyö Helsingissä, ulkonaliikkumiskieltoja, sosiaalisen median seikkailuja ja avatar, joka ottaa vallan.

Kotimaisen musiikkivideokilpailun tämänvuotista satoa nähdään torstain katselmusnäytöksissä Snookerissa sekä kilpailunäytöksissä Valvesalissa ja Studiossa. Katselmusten välissä Studion valtaa jo perinteeksi muodostunut Air Guitar Carte Blanche -näytös, jonka on kuratoinut ilmakitaroinnin maailmanmestari Justin ‘’Nordic Thunder’’ Howard.

Festarien ensimmäisenä elokuvana nähdään Tommi E. Virtasen Hiljaisuus… ja äänen synty, joka on esseemuotoinen elokuva siitä maagisesta hetkestä kun taiteilijan tuottama ääni tavoittaa ihmisen. Jazzkitaristi Teemu Viinikainen ja näyttelijä Hannu-Pekka Björkman sukeltavat keskusteluissaan äänen olemukseen ja sen tallentamisen historiaan savikiekkojen kautta. Samalla he pohtivat niin suunnitelmista luopumista, toivomattomia ääniä, kuin myös muusikon työtä.

Tänään Kulttuuritalo Valveelle aukeaa uusi kahvila Makujen Paljetti. Kahvila toimii OMVF:n virallisena hengailupaikkana, jossa järjestetyssä Silakkaloungessa festarikansa voi virittäytyä näytösten välissä klubitunnelmaan virvokkeiden ja paikallisten deejiiden vinyyliltä soittaman musiikin tahtiin.

Festivaalien aikana päästään nauttimaan myös ulkoilmasta, kun OMVF:n puistojamit palaavat jälleen. Pehmopuisto -tapahtumassa Madetojan puistossa on luvassa katukirppis, graffititaidetta ja puisto open decks. Tapahtumaan saa vapaasti tulla myymään tavaroita ja soittamaan omaa vinyyliselektiotansa.

Kulttuuritalo Valveen Valvegalleriassa on myös koko festivaalin ajan nähtävillä Hoivapakkaus -taidenäyttely, jossa tutkitaan identiteettiä, toipumista, tunteita ja pehmeyden olemusta. Teoksissa hypätään välillä paniikkiratkaisuihin ja vajotaan identiteettikriisiin, mutta kiivetään ahdistuskuopasta empatialla ja välittämisellä sekä opetellaan hälventämään häpeää. Näyttelyn taiteilijat ovat monialaisia ja teoksia nähdään aina lääkejätteestä rakennetuista veistoksista maalauksiin, keramiikkaan, videoon ja podcastiin.