Oulun Musiikkivideofestivaalit esittää viiden päivän ajan musiikkia livenä ja liikkuvana kuvana. Tapahtuma on av-alan ammattilaisten ja opiskelijoiden lisäksi suunnattu kaikille musiikkia rakastaville sieluille.
Musiikkivideoista on moneksi
Musiikkivideot ansaitsevat päästä valkokankaalle edes kerran vuodessa! OMVF esitti vuoden 2010 näytöksissä ennätysmäiset 224 musiikkivideota kotimaisessa kilpailussa ja palkitsi parhaat hurmoshenkisessä musiikkivideojumalanpalveluksessa Pumpeligaalassa.
Musiikkivideoiden kyllästämä erikoisohjelmisto vainuaa trendit ja uppoaa ihmiskunnan musiikin täyttämään mediamuistiin. Esitämme ohjaajien ja artistien videoretrospektiivejä, tähtiartistien omia videosuosikkeja sekä muilla teemoilla kasattuja audiovisuaalisia keitoksia.
Leffasaleissa puutuneet pakarat vatkataan vetreiksi ympäri kyliä levittäytyvissä oheistapahtumissa, Silakkaklubeista ilmakitarointiin. Tänä vuonna OMVF oli taas mukana myös pystyttämässä populaarimusiikin pyhättöä Juhlatelttaa Lammassaaren luonnonvaraiseen puistoon keskelle kaupunkia.
OMVF 2010 -tunnelmia








