Eput-elokuva

La 26.8. – Valvesali – klo 12
Vapaa pääsy

Lämminhenkinen dokkari kertoo tarinan koko kansan tuntemien biisien takaa, suomalaisten elämää jo 40 vuoden ajan rytmittäneen soundtrackin aineksista. Elokuva tuo rakastetun yhtyeen lähelle katsojaa, ja on mielenkiintoista katsottavaa vaikka koskaan koko bändistä kuulemattomallekin. Inhimillinen, ilosta suruun polveileva tarina peilaa osuvasti suomalaista mielenmaisemaa.

Bändin laulaja Martti Syrjä ja kitaristi Juha Torvinen sekä elokuvan ohjaaja Saku Pollari paikalla näytöksessä. Keskustelua johtaa Musiikin edistämissäätiön AV-toimikunnan puheenjohtaja Finn Andersson. Näytös järjestetään yhteistyössä Musiikin edistämissäätiön kanssa.

Ohj. Saku Pollari
Suomi 2016

105 min
suomenkielinen