18. Oulun Musiikkivideofestivaalit julistaa musavideoiden ilosanomaa viiden päivän ajan 24.-28. elokuuta. Kotimaisten musiikkivideoiden lisäksi OMVF nostaa valkokankaalle kokoelman komeita erikoisnäytöksiä. Tänä vuonna erikoisohjelmisto on omistettu pop-musiikin historian räiskyvimmille artisteille ja bändeille. Päivän päätteeksi näytöksissä puutuneet tanssijalat laitetaan liikkumaan festivaaliklubeilla.
Erikoisnäytöksissä populaarikulttuurin väriläiskiä Queenista Miikka Lommiin
1960-luvulta lähtien suomalaista musiikkikenttää elävöittänyt Danny kuuluu kotimaisen popmusiikin pioneereihin. Keskiviikkona 24. elokuuta festivaalin avaava retrospektiivi juhlistaa Danny Show’n 45-vuotista taivalta ja nostaa valkokankaalle musiikkineuvoksen uran näyttävimpiä hetkiä. Festivaalin toista retrospektiiviä tähdittää ansioitunut musiikkivideo- ja mainoselokuvaohjaaja Miikka Lommi. Musavideoille omistautumisestaan huolimatta OMVF tekee tänä vuonna pienen syrjähypyn lyhytelokuvien pariin: festivaaleilla nähdään vastikään Ars Fennica -palkitun Anssi Kasitonnin omintakeisia lyhäreitä.
Ohjelmiston kansainvälisestä tarjonnasta ansaittua erityishuomiota nauttii Queen, jonka 40-vuotista historiaa juhlitaan kahden näytöksen voimin. Näytöksissä nostetaan kädet lippaan yhdelle rockin rakastetuimmalle tähdelle, 20 vuotta sitten menehtyneelle Freddie Mercurylle, jonka inspiroimana valkokankaalla nähdään myös kokoelma teatraalisimpia musiikkivideoita maailmalta. Toisenlaisia tunnelmia tarjoaa poikabändinäytös, jossa tarkastellaan 90-luvulla massahysteriaa lietsonutta teini-ilmiötä. Metallifaneja puolestaan hemmotellaan Mustakin on väri –näytöksessä, jossa nähdään raskaamman osaston parhaimmistoa.
Livemusiikkia Time Tunnelissa ja festariklubeilla
Time Tunnel tärisyttää Oulun kaupunginteatteria lauantaina 27. elokuuta. Tapahtuman pääartistina esiintyy retro-henkistä analogista elektrodiskoa työstävä Rex The Dog Lontoosta. Kotimaista osaamista edustaa helsinkiläinen Villa Nah, joka on debyyttialbuminsa myötä valloittanut maailmaa elektronisella pop-musiikillaan.
Tänä vuonna festariklubeilla ei bailata yksin: Silakkaklubit ovat saaneet kavereikseen oululaisen elävän musiikin yhdistyksen Rotos ry:n ja rap-fanien ykköskohteen, Full Clip –klubin.
Ennakkotiedoista poiketen keskiviikkoista Full Clip -klubia tähdittää Pyhimyksen sijasta funkahtava rap-artisti Super Janne. Rotos loves Silakka –klubit tanssittavat festarikansaa viikonloppuna. Perjantaina 26.8. lavalle nousee vastikään debyyttialbuminsa julkaissut Shine 2009 ja lauantaina 27.8. Baltian maiden soittolistojen kärjessä keikkunut virolainen Ewert and The Two Dragons. Letkeämmälle väelle olohuoneena toimii puolestaan reggaebaari Never Grow Old, joka tarjoaa rentoja rytmejä koko festivaalin ajan.







