2002

Yhdeksänsillä Oulun Musiikkivideofestivaaleilla liputettiin Puhtaan urheilun puolesta. Kotimaisessa kilpailussa esitettiin 147 musiikkivideota, erikoisnäytökset tarjosivat videoita ja elokuvia valtavirran ulkopuolelta aina underground rap-elokuvasta harvemmin nähtyihin R.E.M.-videoihin. Erikoisnäytöksistä suosituimmaksi ylsi Menolippu Mombasaan -leffan Oulun ennakkonäytös. Kotimaisen kilpailun palkintojenjakotilaisuus Pumpeligaala siirtyi isompiin tiloihin Madetojan Salille ja myytiin loppuun perjantaina. Kultapumpeli meni Suomen kansainvälisimmälle musavideontekijälle Miikka Lommille.

Ilmakitaransoiton MM-kisat järjestettiin seitsemännen kerran ja ne laajenivat kaksipäiväisiksi. OMVF ry. myönsi ensimmäistä kertaa osakilpailulisenssejä: Viralliset kansalliset mestaruuskilpailut järjestettiin Australiassa, Uudessa Seelannissa, Norjassa ja Itävallassa. Keskiviikosta sunnuntaihin kestäneillä festivaaleilla oli yhteensä noin 18 000 kävijää.


Kotimainen kilpailu

Tuomaristo: Martin Huss (Ruotsi), Antti-Ville Kärjä, Noora Piili ja Hanna Tuominen.

Tulokset:
Kultapumpeli: Miikka Lommi - Kemopetrol: Goodbye
Teinipumpeli : Lauri Warsta & Jouni Karttunen - Loudtribe: Rocketfuel
Kansanpumpeli: Vesa Rönty - Ruotomieli: Kivinen tie

Kunniamaininnat:
Tommi Pietiläinen - The Crash: Lauren Caught My Eye
Pete Riski - Lordi: Would You Love a Monsterman
Pete Veijalainen - Kotiteollisuus: Rakastaa/ei rakasta
Teemu Nikki - Kemopetrol: Saw It on TV
Jaakko Slotte - The Odorants: This Night
Tommi Karvinen - Iiwana Julma: Tilkkutäkki

Erikoisnäytökset

Jem Cohen - Musiikkivideoita ja lyhytelokuvia / Instrument / Freestyle - The Art of Rhyme / Thoth / Lemmy / Punk + Glory / Dandy / If I Should Fall from Grace - The Shane MacGowan Story / Norjalaiset musiikkivideot / Hexstatic (Ninja Tune) / Roisit mainoselokuvat maailmalta / Tomi Tuomaala: Lehmästä lehmään 1994-2002 / Suomi hiphop - pakollinen oppimäärä / Menolippu Mombasaan / Cleaning Up! / Valistuselokuvat / Hassisen Kone - 20 vuotta myöhemmin


Ilmakitaransoiton MM-kisat

Tulokset:
1. Zac Monro (Iso-Britannia)
2. Toby Peneha (Uusi-Seelanti)
2. Andrew Buckles (Kanada)

Kuusisaaressa esiintyivät Kapteeni Ä-ni ja Zen Café.


Klubit (45 Special, Woodoo, Never Grow Old)

Division of Laura Lee (SWE) / The St-Petersburg Ska-Jazz Review (RUS) / Diversion Blue (NOR) / Kuusumun Profeetta / Hypnomen / Jolly Jumpers / Circle / Selfish Shellfish / Radiopuhelimet / Squaremeat / Stone Cold Sheeit / Jatavi

Takaisin Historia-sivulle