Kansanpumpeliäänestys auki!

Yleisö voi jälleen äänestää suosikkiaan kotimaisten musiikkivideoiden joukosta. Oman lempivideonsa valitseminen vaatii huolellista harkintaa, sillä kotimaisessa kisassa on mukana tänä vuonna 383 videota. Kaikki kilpailuun ilmoitetut teokset kamppailevat yleisöpalkinnosta, eli kilpailu- ja katselmussarjojen videot ovat kansanpumpeli-taistossa samalla viivalla.

Yleisö voi valita suosikkinsa Kansanpumpeli-äänestyksessä. Äänestysaikaa on lauantaihin 30. elokuuta klo 14 asti. Äänestyksen yhteydessä kaikista videoista on katsottavissa lyhyet näytteet muistin virkistämiseksi. Kaikille osallistujille lahjoitetaan Soundin 17.9. ilmestyvä numero, ja lisäksi äänestäjien kesken arvotaan kolme Soundin vuosikertaa. 

Kotimaisen musiikkivideokilpailun voittajat julkistetaan festivaalin huipentavassa Pumpeligaalassa Teatteri Riossa 30. elokuuta. Arvaamattomasta luonteestaan tunnettu gaala tarjoaa äkkiväärää viihdettä, mutta illan lopullinen kulku paljastuu vasta paikan päällä.

Palkittavat videot Kansanpumpelia lukuun ottamatta valitsee riippumaton tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii palkittu mainos- ja musiikkivideo-ohjaaja Misko Iho. Mikkoja raadissa edustavat AV-arkin levityskoordinaattori ja musiikkivideo-ohjaaja Mikko Mällinen sekä musiikkilehti Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen. Tuomaristo valitsee kilpasarjan videoista Kulta- ja Teinipumpelien voittajat ja palkitsee kuusi ansioitunutta ohjaajaa kunniamaininnalla.

Kultapumpelin voittaja palkitaan 2500 euron rahapalkinnolla. Canon lahjoittaa Teinipumpelin voittajalle EOS 70D –kameran ja Toast Post palkitsee Kansanpumpeli-voittajan värimäärittelyajalla.

 

Takaisin uutisarkistoon