Kultapumpeli Hannu Aukialle Pariisin Kevään Kesäyö-videosta

Oulun Musiikkivideofestivaali huipentui lauantai-iltana kotimaisen musiikkivideokilpailun palkintojuhlaan, Pumpeligaalaan, joka järjestettiin tänä vuonna Rauhalassa Teatteriravintola Nauravassa Kulkurissa. Gaalaa tähditti 15-vuotisjuhliaan viettävä Kitkerät Neitsyet, ja juontajana nähtiin kolmatta kertaa televisiokasvo Sampo Marjomaa.

Kilpailun pääpalkinnon Kultapumpelin voitti Hannu Aukia Pariisin Kevään Kesäyö-videosta. Lupaavan uuden ohjaajan palkinnolla, Teinipumpelilla palkittiin Tommi Kainulainen hänen Puhti-yhtyeelle tekemästään Sipiläs-videosta.

Kansanpumpeli-äänestyksen voitti Tuomas Petsalo Stam1nalle ohjaamallaan videolla Valtiaan uudet vaateet. Yleisöäänestyksessä annettiin 4600 ääntä.

Voittajat saivat .tebianin käsintekemät Pumpelipatsaat, puusta tehdyt valaisimet. Oulun Musiikkivideofestivaalit ry lahjoitti lisäksi 2500 euroa Kultapumpelin voittajalle Hannu Aukialle. Teinipumpelin voittaja Tommi Kainulainen palkittiin Avid Media Composer 5.5. -editointiohjelmistolla.

Tuomaristo jakoi lisäksi kuusi kunniamainintaa ansioituneita musiikkivideoita luoneille ohjaajille:

Huoratron – Cryptocracy , ohj. Lauri Warsta

Von Hertzen Brothers – Always Been Right, ohj. Nazal Delay

Chisu – Kohtalon oma, ohj. Misko Iho

Streak and the Raven – Speed of Light, ohj. Otto Kylmälä

Stam1na – Puolikas Ihminen, ohj. Jouni Kallio

Mirel Wagner – No Death, ohj. Aki Roukala

Tuomariston muodostivat ohjaaja ja näyttelijä Lauri Nurkse, Rumban Videovilkaisu-palstan toimittaja Mikael Helenius sekä oululainen audiovisuaalisen alan asiantuntija, Filmikaaren projektipäällikkö Anne Laurila. Tänä vuonna kilpailuun lähetettiin ennätykselliset 262 videota, joista esiraati valitsi 135 kilpailuun. Loput 127 videota esitettiin katselmusnäytöksissä.

Tuomariston perustelut

Yleisluonnehdinta koko kilpailusta

Ennätysvuoden 2012 musiikkivideoraati kiittää kilpasarjan videoita yleisestä hyvästä tasosta. Tänä vuonna pieni oli suurta. Suuren budjetin videot puuttuivat. Kilpasarjassa loistivat sen sijaan indietekijät, joiden vahvuuksia olivat kekseliäät ideat, esteettinen määrätietoisuus sekä panostus tekniseen laatuun.

Vaikka videoiden taso oli korkea, kannustamme ohjaajia ja artisteja rikkomaan rohkeammin lajityyppinsä konventioita. Hevivideoissa heiluu edelleen tukka, ja harvassa olivat ne suomirap-videot, joissa artisti ei valloita jokaista hetkeä paasaamisella ja poseeraamisellaan. Toisaalta kysymme, minne joutuisikaan suomalainen musiikkivideo ilman kotimaista metsää, juoksevaa näyttelijää, savukonetta ja hidastuksia? Tekisikö tissien, pyllyjen ja tanssimisen pyhä kolminaisuus comebackin? Ainakin osa tuomaristosta jäi niitä kaipaamaan.

KULTAPUMPELI

Hannu Aukia: Pariisin Kevät – Kesäyö

Monitulkintainen video, joka vie katsojan hieman kappaleen tekstistä poikkeavaan maailmaan taitavalla kuvakerronnallaan. Jäljet aavikolta johtavat kuitenkin yksin vietettävään, sateiseen kesäyöhön. Harkittu ja tasapainoinen teos, joka kestää useamman katselukerran.

TEINIPUMPELI

Tommi Kainulainen: Puhti – Sipiläs

Elokuvakerronnaltaan tinkimätön video, jossa yksinkertaisista elementeistä on rakennettu tunteisiin vetoava, kiehtova teos, joka kumartaa kauniisti suomalaiselle kulttuuriperimälle. Ei kuitenkaan niin syvään, etteikö uskaltaisi käsitellä sitä modernista näkökulmasta.

KUNNIAMAININNAT

Nazal Delay: Von Hertzen Brothers – Always Been Right
Veikeä ja kekseliäs feel-good-soittovideo, joka kutsuu katsojan mukaansa lämpöä huokuvalle mökkireissulle. Soittovideoiden lajityypissä poikkeustapaus.

Iho Misko: Chisu – Kohtalon Oma
Artistin imagolla hauskasti ja rohkeasti leikittelevä video, joka luo vangitsevan ilmapiirin jo näyttelijöidensä karismalla.

Jouni Kallio: Stam1na – Puolikas Ihminen
Poikkeuksellinen heavyvideo, joka on rakennettu lyriikoihin pohjaavan yksinkertaisen ja ytimekkään idean varaan. Vangitsevat roolisuoritukset molemmilta näyttelijöiltä.

Otto Kylmälä: Streak and the Raven – Speed of Light
Esteettisesti yhdenmukainen musiikkityylinsä kanssa. Vähäeleinen tarina ammentaa paljon kappaleen lyriikoista, mutta tarjoaa silti riittävästi tulkintamahdollisuuksia usealle katsontakerralle.

Aki Roukala: Mirel Wagner – No Death
Vähäeleinen, jopa askeettinen teos, joka luottaa artistin tarinankerrontakykyihin. Tunnelmaltaan surumielisen hauras ja haikea.

Lauri Warsta: Huoratron – Cryptocracy
Erottui tarjonnasta uskaliaalla otteellaan. Musiikin lailla tinkimätöntä turpaanvetoa, joka ei jätä katsojalle pahemmin hengitysvaraa.