Kotimainen kilpailu

Pete Veijalaisen odotus palkittiin

Helsinkiläisohjaaja Pete Veijalainen Woodpeckeriltä sai ensimmäisen Kultapumpelinsa 11 ohjausvuoden jälkeen. Veijalainen palkittiin Oulun Musiikkivideofestivaalien pääpalkinnolla Eleanoora Rosenholmin videosta Ambulanssikuskitar. Voittaja sai kotiinviemisikseen uuden Pumpelipatsaan ja OMVF ry:n lahjoittaman 2500 euron rahapalkinnon. Teinipumpelin ja Avid Media Composer -ohjelmiston pokkasi Iiro Hokkanen Reginan videolla Tapaa minut aamulla. Kansanpumpelin voitto meni Wille Hyvösen Cheekille ohjaamasta videosta Jos mä oisin sä. Kaikki kolme pumpeloitua ohjaajaa palkittiin lisäksi Gollan laukuilla.

Tuomaristossa vaikuttivat tänä vuonna Package Deals -elokuvasarjan kuraattori Kelly Shindler Chicagosta, mainos- ja musiikkivideo-ohjaaja Finn Andersson Helsingistä sekä kuluttajien näkemystä tuomaristossa edustanut tamperelainen Otto Kylmälä, joka opiskelee elokuvaa Englannissa.

Videoiden yleistaso ilahdutti tuomaristoa

Kotimaisessa musiikkivideokilpailussa ja -katselmuksessa pyöri tänä vuonna runsas videoiden kirjo. Mukaan ilmoittautui 152 videota, joista esiraati valitsi varsinaiseen kilpailuun 92. Juryn yleisperustelut kuuluivat seuraavasti:

"Oulun musiikkivideofestivaalin taso on tänä armon vuonna hyvä. Teknillinen osaaminen oli taas korkeaa, mutta ennen kaikkea - ilahduttavan monessa kilpailusarjan työssä oli ideaa! Silti raati toivoisi näkevänsä enemmän rohkeita irtiottoja. Musiikkivideossa kun ei pitäisi olla rajoitteita, eikä kaavoihin kangistumista. Hevivideoiden korkea määrä lienee Suomessa ymmärrettävää, mutta animaatioiden vähyys oli yllätys. Erityisesti videoissa esiintyvät bändit ja artistit voisivat irtautua tutusta ja turvallisesta, jotta videoihin saataisiin taas yksi pykälä enemmän ”sitä jotain”. Ilahduttavaa oli myös se, että huippu ei ollut kapea. Palkittujen töiden ulkopuolelle jäi monia, erittäin kiinnostavia videoita. Ensi vuonna siis uudestaan!"

 

KULTAPUMPELI

Pete Veijalainen - Eleanoora Rosenholm: Ambulanssikuskitar

"Tämä video tukee erinomaisesti biisin tunnelmaa, kontrastien kautta. Monitasoinen teos, jossa yhdistyy sekä kauhu että huumori. Toteutus on elokuvallinen ja eheä, päähenkilö vakuuttava. Verilammikosta noustaan disco-tanssin pyörteisiin sujuvasti. Kaunista kauhua."

TEINIPUMPELI

Iiro Hokkanen - Regina: Tapaa minut aamulla

"Yksinkertainen ja omaperäinen idea hauskasti toteutettuna. Yhtyettä on osattu hyödyntää oivaltavalla tavalla, ottaen heidät aktiiviseksi osaksi videota. Teos avaa ikkunan kulissien taakse."

KANSANPUMPELI

Wille Hyvönen – Cheek: Jos mä oisin sä

Kansanpumpeliäänestyksessä annettiin yhteensä 3000 ääntä. Wille Hyvösen ohjaamalla Cheekin videolla nähdään tyyliteltyä suuren maailman meininkiä ja tervettä itseluottamusta.

 KUNNIAMAININNAT

Aleksi Koskinen & Akseli Tuomivaara - Don Johnson Big Band: L.L.H.

"Intensiivinen tanssiteos. Idean ja sen toteutuksen komeus nostavat myös kappaleen arvoa – niin kuin loistavan videon pitääkin. Erittäin vakuuttava pääosan esittäjä kannattelee tätä visuaalista tykitystä."

Sami Sänpäkkilä & Mika Rättö - Eleanoora Rosenholm: Maailmanloppu

"Vahvatunnelmainen video joka saa katsojan miettimään tarinaa videon ulkopuolella. Kuka teki ja mitä? Tarkkaan harkittu visuaalinen ilme ja esiintyjän läsnäolo vetoavat."

Miikka Lommi - Zebra and Snake: Colors

"Koskaan aikaisemmin ei sairaskohtaukset ole näyttäneet näin siisteiltä. Kekseliäs värien ja valojen käyttö luo yksinkertaisesta kiinnostavaa. Antikarismaattinen esiintyminen voi joskus olla vetoavaa."

Aleksi Koskinen & Akseli Tuomivaara - Elk: Hot Breathing

"Elokuvallinen video onnistuu hämäämään katsojaa alkumetreillä, mutta yllättävä käänne muuttaa kuuman kesäisen tunnelman vieläkin kuumemmaksi – ehkä jopa polttavaksi! Ihmiset muistakaa suojakertoimet."

Medeia - Medeia: Cold Embrace

"Vihdoinkin Suomen kansallismusiikki osaa ja uskaltaa nauraa itselleen. Rohkea ja raikas tuulahdus tähän genreen. Ilottelu ja itsensä likoon laittaminen korvaa teknilliset puutteet. Hillitöntä menoa – ei voi vastustaa!"

Antti Hyyrynen - Kotiteollisuus: Mahtisanat

"Suomalaisuuden tarkkanäköinen satiiri. Taloudellinen elokuvakerronta toimii, eikä selittelyjä jää kaipaamaan. Bändin näköinen video ja tavaramerkiksi muodostunut tyyli purevat yhä. Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa."

Kiitos kaikille osallistuneille videontekijöille sekä levy- ja tuotantoyhtiöille!

OMVF ry. järjesti musiikkivideokilpailun 16. kertaa. Viimevuotisessa kisassa voiton vei Jouni Kallion Stam1nalle ohjaama napakymppiparodia Lääke. Pumpeloitujen videoiden kermaan kuuluvat myös Montevideo: Come Clean (ohj. Las Palmas), Magyar Posse: Whirpool of Terror and Tension (ohj. Lauri Warsta & Jouni Karttunen), PMMP: Päiväkoti (ohj. Finn Andersson), Sweatmaster: Song with No Words (ohj. Kalle Kotila & Tomi Malakias), Lodger: Doorsteps (ohj. Hannes Häyhä), Kemopetrol: Goodbye (ohj. Miikka Lommi), Op:l Bastards: Scorpius (ohj. Jon Sundell), Disco: Ilkeitä asioita (ohj. Finn Andersson) ja Nylon Beat: Syytön (ohj. Pete Riski).